Harjoitus tekee mestarin – minun mottoni
Sivu päivitetty 10/2018
Ratsastusharrastuksen alku
Olen aina pitänyt hevosista. Pikkutyttönä huoneeni verhot olivat hevoskuvioituja ja piirtelin vihkoihin hevosen kuvia. Hevonen onkin edelleen todennäköisesti ainoa eläin, jonka osaan piirtää tunnistettavasti. Ensin haaveilin ratsastamisesta, myöhemmin kilpailemisesta ja menestyksestä.
Lapsuudesta asti halusin tallille niin usein kun mahdollista. Vanhempani eivät olleet hevosihmisiä, joten tallilla käynti toteutui ponikerhossa, jossa kävin aina kun se järjestettiin: joka toinen tiistai. Alkeiskurssini aloitin 8-vuotiaana Salossa Anisten ratsastuskoulussa käymällä tunneilla kerran viikossa. Jatkoin samassa ratsastuskoulussa koko sen ajan, kun ratsastuskoulutunneilla kävin, vaikka joskus pääsin tunneille myös naapurissani olevalle tallille.
Kyseinen talli oli rakennettu naapuriini ehkä muutama vuosi sen jälkeen, kun olin ratsastuksen aloittanut. Sitä ennen matka tallille oli ollut 30 kilometriä, jolloin en tietenkään päässyt tallille muuta kuin ratsastustunneille. Kun naapuriin sitten tuli hevosia ja pääsin kulkemaan tallille itse, olinkin lähes joka ilta hoitamassa hevosia, putsaamassa varusteita ja seuraamassa toimintaa.
Ensimmäinen poni
15.5.2006 tuolle samalle naapuritallille syntyi new forest -orivarsa. Se oli nuorin varsa jonka olin nähnyt, silloin vain 15 tuntia vanha. Jo sen emä oli ollut suosikkini tallin hevosista ja varsan, Torkkelin Paronin, kanssa vietin niin paljon aikaa kuin mahdollista.
Vuoden päästä tuo sama ponivarsa oli myynnissä ja riski sen menettämiseen oli todellinen. Vanhempani keskustelivat pitkään ponin kasvattajien kanssa siitä, voisinko 12-vuotiaana pärjätä orivarsan kanssa. Onnekseni keskustelun lopputulos oli, että oikeiden ihmisten ympäröimänä se voisi onnistua ja Paroni ostettiin meille. Eikä niitä ongelmia tullutkaan, kiitos maailman kilteimmän ponin ja monien auttavien käsien.
Paronin kanssa opin todella paljon siitä, mitä tiedän tällä hetkellä. Suuren osan näistä asioista kantapään kautta opittuna. Paroni opetettiin ajolle ja myöhemmin sisäänratsastin sen itse. Kyseessä oli ensimmäinen hevonen, jonka olen koskaan sisäänratsastanut. Nykyään tekisin monia asioita toisin kuin silloin, mutta ihan hyvä poni siitä on näyttänyt tulevan.
Kävin tunneilla Paronin kanssa ja silloinen valmentaja myös vei meidät ensimmäisen kerran Ypäjälle hyppäämään maastoesteitä. Aluksi minua oli jännittänyt ajatus kiinteistä esteistä, mutta kun niitä pääsimme hyppäämään, oli kenttäratsastus jo vienyt mennessään.
Ypäjän hevosopisto
Ypäjä on ollut minulle aina henkinen kotikunta, vaikka koskaan en ole virallisesti ollut siellä kirjoilla. Aloitin opiskelut hevostenhoitajaksi Hevosopistolla vuonna 2010 ja samanaikaisesti suoritin koko lukion oppimäärän Loimaan lukiolla eli tein ns. kolmoistutkinnon. Kokonaisuudessaan tämän tutkinnon suoritusaika oli neljä vuotta.
Hevosopistolla opin valtavasti hevosista, niiden käsittelystä ja ratsastuksestakin. Paroni tuli mukaani Ypäjälle ja vuodenvaihteen jälkeen, vuoden 2011 alussa, kävin sen kanssa ensimmäisessä Pirkko ”Pike” Herdin valmennuksessa. Tuo valmennussuhde onkin jatkunut tähän päivään saakka ja yhteiset treenit jatkuvat edelleen. Ilman Pikeä en olisi päässyt näin pitkälle ja olen todella kiitollinen hänelle kaikesta avusta.
Opintojen ja ratsastusten edetessä oli vuoden 2011 syksyllä vuorossa Paronin kanssa 5-vuotiaiden Ponibreeders-kilpailu. Paroni oli ilmoitettu sinne jo varsana ja minun tavoitteenani oli myös saada se kyseisiin kilpailuihin. Kilpailimme estepuolella ja toiselta radalta meille tuli yksi tiputus. Muiden kilpailijoiden tehdessä pääasiassa puhtaita ratoja, tämä yksi puomi riitti pitämään meidät kaukana kärjestä. Ennen Ponibreeders-kilpailuja olin kuluneena kesänä kilpaillut ensimmäisissä kenttäkilpailuissani, kun suoritimme harrasteluokan (nykyinen 80cm) Niinisalon metsissä.
Vuoden 2012 alussa alkoivat Hevosopistolla suuntautumisopinnot. Minä hain ratsuhevosen peruskoulutukseen eli ns. remppalinjalle ja onnistuin sille myös pääsemään. Mietin pitkään suuntaudunko este- vai koulupuolelle, kenttäratsastusta kun ei ollut vaihtoehtona. Lopulta suuntauduin estepuolelle.
Ponibreeders 2012. Syksyllä oli revanssin paikka Ponibreeders-kilpailuissa. Kilpailimme jälleen estepuolella ja tällä kertaa hyppäsimme molempien päivien perusradat virheittä. Meidän lisäksemme toinen ratsukko oli siihen mennessä hypännyt virheettömät radat, jolloin voitosta uusittiin. Radalle lähtiessä tiesin, että joka tapauksessa kaksi sijoittuu, joten voin ottaa radalla riskejä ja ratsastaa voitto mielessä. Vaikka epäonnistuisin, olisin toinen. Riskinotot onnistuivat ja saimme kolmannen puhtaan radan, joka riitti kilpailun voittoon. Ensimmäinen pitkän aikavälin tavoite oli saavutettu!
Opiskeluni sekä Hevosopiston että lukion puolella etenivät odotettuun tahtiin ja hyvillä arvosanoilla. Hevosopistolta valmistuin muun luokan kanssa 5.12.2013 ja sain samalla stipendin suuntautumisryhmäni parhaana. Lukiosta sain päästötodistuksen, ylioppilaslakin ja myös stipendin seuraavana keväänä viimeisten kirjoitusten jälkeen.
Very British eli saksalainen Britti
Paronin opetettua minut kenttäratsastuksen pariin, tuli kuitenkin vastaan piste, jossa alettiin olla sen kapasiteetin äärirajoilla. En ollut itsekään enää iältäni poniratsastaja ja mielessä kypsyi ajatus omasta hevosesta. Hevosen hankintaa pohdittiin pitkään ja päätimme ainakin katsoa, löytyisikö jostain sopivan oloista hevosta.
Vielä Hevosopiston opiskeluiden ollessa kesken, kesälomalla vuonna 2013, lähdin Saksaan kokeilemaan hevosia. Minulla oli apunani Elmo Jankari ja Sanna Siltakorpi, jonka luona olin suorittanut yhden harjoittelujaksoistani. Koeratsastin varmaankin reilu 10 hevosta, joista ainoastaan Brittiä kaksi kertaa. Hyvän hevosen löydyttyä pohdimme asiaa vähän lisää ja lopulta päädyimme Britin ostoon.
Tuolloinhan Britin lempinimen ei pitänyt olla Britti, se oli mielestäni tyhmä nimi varsinkin Saksassa syntyneelle hevoselle. Paremman lempinimen puutteessa Britin piti olla käytössä siihen asti, että joku paremmin suuhun sopiva kehittyy. Sellaista ei kuitenkaan koskaan kehittynyt ja Britti on edelleen vain Britti. Ja tulee aina olemaan.
Britin kanssa jatkoin Piken valmennuksissa ja valmentauduimmekin viikoittain niin kauan, kun asuin Ypäjällä. Käytännössä siis ylioppilasjuhliini saakka.
Eläinlääketieteellinen tiedekunta
Hevostenhoitajaopintojen aikana ajatukseni eläinlääkäriopinnoista varmistui ja valitsin kaikki lukiokurssit, joista koin olevan apua eläinlääkikseen pääsyyn. Pitkän fysiikan, kemian, biologian ja matematiikan opinnot olivat siis looginen valinta. Näistä kirjoitin fysiikan, kemian ja matematiikan.
Opiskelin ahkerasti ensin ylioppilaskirjoituksiin ja sitten valmennuskurssin avulla pääsykokeisiin. Pääsykoemateriaalina toimi lukion fysiikan, kemian ja biologian oppimäärä, joten uusiin opuksiin minun ei tarvinnut juurikaan tarttua. Sen sijaan selasin sekä omiani että veljieni vanhoja eri sarjojen lukiokirjoja ja lisäksi valmennuskurssilta saatua materiaalia. Suunnitelmaani olin aikatauluttanut opiskeluaikaa kuusi tuntia päivässä kuusi päivää viikossa ja tähän tuntimäärään myös melko hyvin pääsin.
Vaikka toiveeni päästä opiskelemaan eläinlääkikseen oli selvä, oli sen toteutuminen hyvin epävarmaa. Varasuunnitelmia oli tehty ja olin varautunut hakemaan unelmaopiskelupaikkaani useita kertoja. Onnekseni sekä ylioppilaskirjoitukset että pääsykoe menivät hyvin ja pääsin ensimmäisellä hakukerralla eläinlääkikseen. Seuraava tavoite saavutettu!
Urheilu-ura
Aloitettuani opiskelut eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuoden 2014 syksyllä aloin miettiä itseäni urheilijana. Halusin kilpailla korkeammalla tasolla ja pystyin siihen Britin kanssa. En halunnut ajatella itseäni enää ratsastelijana tai harrastelijana, halusin ajatella itseäni urheilijana.
Britin kanssa kilpailimme tässä vaiheessa helpolla tasolla ja nousimme vuoden 2015 lopulla ensimmäisiin vaativiin luokkiimme. Vuonna 2016 kilpailimme koko kauden yhden tähden luokkia ja sijoituimme useissa kilpailuissa. Ajatus seuraavasta luokkatasosta, kahden tähden kilpailuista, tuntui houkuttelevalta. Vuoden 2016 syksyllä kenttäkilpailukauden päätyttyä asetimmekin valmentajan kanssa seuraavan vuoden tavoitteeksi kahden tähden luokat ja kansainvälisellä tasolla kilpailemisen.
Kun talven treenin jälkeen alkoi taas seuraava kenttäkilpailukausi, oli selkeänä ajatuksena kilpailla ensimmäinen kahden tähden luokka SM-kilpailuissa kesäkuun alkupuolella. Treenit toteutettiin tätä silmällä pitäen ja loppujen lopuksi voitimmekin yllättäjinä SM-kultaa. Voitto oli täysi yllätys myös itselleni! Voit lukea lisää ajatuksiani SM-kilpailuista täältä. Suomen mestaruuden voittaminen tarkoitti ison tavoitteen saavuttamista ja haaveen toteutumista.
SM-kilpailuiden jälkeen lähdimme Saksaan harjoittelemaan ja kilpailemaan. Kesän 2017 aikana osallistuimme kolmiin kansainvälisiin kilpailuihin, joista kaksi oli tasolla CIC1* ja yksi CIC2*. Näistä saavutimme ensimmäisen kv-sijoituksemme sekä kvaalituloksen kahden tähden tasolta. Lisää kesän kilpailuista voit lukea täältä.
Hussar
Talvella 2018 Britti vietti kevyttä elämää sairaslomalla ja kuntoutumisesta huolimatta en sitä uskaltanut enää isompiin kenttäratsastusluokkiin viedä. Britti myytiin syksyllä 2018.
Ennen Britin myyntiä, keväällä 2018, kuvioihin tuli uusi hevonen Hussar. 3-vuotias Husse on lupaava ruuna, josta toivon hyvää hevosta kansainvälisiin kenttäluokkiin. Tulevaisuus näyttää miten toiveet toteutuvat.
JQ Vet
Opintoni eläinlääkiksessä ovat sujuneet aikataulun ja odotusten mukaisesti. Sijaistusoikeuteni sain keväälä 2019 ja ensimmäisen kesäni eläinlääkärinä toimin Forssan seudulla. Eläinlääketieteen lisensiaatiksi valmistun 25-vuotiaana vuonna 2020.
Minua ovat auttaneet matkallani monet ihmiset ja heille kaikille olen ison kiitoksen velkaa. Kiitos!
Olen päässyt tähän pisteeseen asti päämäärätietoisuuden, ahkeruuden ja korkeiden tavoitteiden ansiosta ja niiden avulla jatkan tarinani kirjoittamista myös tulevaisuudessa.
If your dreams don’t scare you, they are not big enough.