Talven viimeinen maajoukkuevalmennus alkoi 10.3. perjantai-illalla lääkärin pitämällä luennolla, jolla käsiteltiin siis ihan meidän ihmisten terveyttä. Liian usein unohdamme, että hevonen ei ole ratsukon ainut urheilija. Ratsastajien on tärkeää pitää huolta myös omasta terveydestään, jotta tekeminen on hevoselle mahdollisimman miellyttävää ja ratsastuksellisesti mielekästä.
Lauantainaamu alkoi uusilla kuntotestauksilla, tällä kertaa mitattiin liikkuvuutta. Etukäteen odotin näitä mittauksia kauhunsekaisin tuntein, koska tiedän notkeuden ja liikkuvuuden olevan minulle selkeä heikkous. Ennakko-odotuksiini nähden sainkin yllättävän hyvät tulokset, joihin olin kyllä tyytyväinen! Liikkuvuudessa suurin ongelma minulle on jäykät nilkat, jotka estävät esimerkiksi kunnolliseen kyykkyyn pääsyn kantapäät maassa. Onneksi tätä ominaisuutta voi kuitenkin harjoitella, vaikka muutoksen aikaansaamisessa kestääkin.
Lounaan jälkeen jatkoimme luennolle, jolla käsittelimme hevosten antidopingia. Aihe oli minulle jo eläinlääkiksen opinnoista entisestään tuttu, mutta luennolla sai silti hyvää muistutusta tärkeistä aiheista.
Omat ratsastustuntini olivat lauantaina illalla viimeisten joukossa ja sunnuntaina aamupäivällä ensimmäisten joukossa. Vuorossa olivat innolla odotetut maastoestevalmennukset Haimi-hallissa! Britti oli alusta asti todella skarppina, vaikkakin maastoesteille laukkaaminen on aina vähän erilaista maneesissa kuin ulkona. Vaikka lauantainakin teimme joitakin lyhyitä ratoja, varsinainen radan hyppääminen jätettiin sunnuntaille.
Sunnuntaina pääsimmekin harjoittelemaan esimerkiksi vaikeinta koskaan tekemäämme tehtävää: iso puolikaari – kaareva linja kapealle – kaareva linja toisella kapealle. Ensimmäisellä kerralla en ollut toisen esteen kohdalla riittävän skarppina, jolloin myöhempään väliin tuli ylimääräinen laukka-askel ja reitti jäi vähän kulmikkaaksi. Seuraavalla kerralla tehtävä onnistui kuitenkin todella hyvin.
Leirin lopuksi oli vuorossa vielä mediaharjoitus, jossa kävimme läpi hieman miten mediaan tulisi suhtautua, miten haastatteluissa kannattaa toimia sekä miten pystyy antamaan itsestään todenmukaisen ja hyvän kuvan. Toivottavasti näitä taitoja tulen tulevaisuudessa tarvitsemaan.