Kansalliselta tasolta kansainväliselle pääseminen vaatii ensinnäkin paljon harjoittelua, mutta siihen liittyy myös paljon lupa-asioita. Meillä on nyt käynnissä juuri se vaihe, kun kaikki luvat sekä hevosen että ratsastajan osalta tulee hankkia. Ajattelin siis jakaa hieman mitä kaikkia papereita tulee täyttää, ennen kuin voi lähteä kv-kilpailuihin ja mitä tämä kaikki suunnilleen maksaa.
Mikrosiru. Jotta hevonen voi saada kilpailla kansainvälisissä kilpailuissa, tulee sillä olla mikrosiru. Mikrosiru on laitettu Suomessa automaattisesti kaikille varsoille vuodesta 2007 eteenpäin. Saksassa vuonna 2007, jolloin Britti on syntynyt, on kuitenkin riittänyt tunnistukseksi polttomerkki. Britillä ei siis mikrosirua ollut, joten se tunnistettiin ja samalla se sai mikrosirun. Toimenpide on hyvin helppo ja nopea, eikä siitä seuraa minkäänlaista sairaslomaa. Tunnistuksen ja mikrosirutuksen yhteishinta liikkuu noin 150 euron kieppeillä.
FEI-passi. Kun hevosella on mikrosiru, voi sille hakea SRL:n kautta FEI-passia. Passi maksaa hevosilla 220 euroa ja se on voimassa kerrallaan neljä kalenterivuotta. Tätä passia kuljetetaan sitten mukana kaikissa kv-kisoissa.
Jäsenmaksu. Jotta ratsastaja voi kilpailla missään SRL:n hyväksymissä kilpailuissa ja hankkia kilpailulupia, tulee hänen olla jonkin ratsastusseuran jäsen. Ratsastusseuran jäsenmaksu vaihtelee usein 55 ja 65 euron välillä.
Ratsastajan kv-lupa. Ratsastaja anoo kansainvälistä kilpailulupaa Suomen ratsastajainliitolta, joka sitten myöntää luvan. Kansainvälisellä A-kilpailuluvalla saa kilpailla kaikissa ratsastuksen olympialajeissa kaikilla tasoilla, sen lisäksi ei siis tarvitse hankkia A-kilpailulupaa (ent. kansallinen kilpailulupa). KV A-kilpailuluvalle tulee hintaa 320 euroa.
FEI-rekisteröinti. FEI-rekisteröinti koskee sekä ratsastajaa että hevosta ja se maksaa kummallekin 15 euroa. FEI-rekisteröinti tulee tehdä vuosittain. Kun siis kyseessä on yksi ratsastaja yhdellä hevosella, maksavat rekisteröinnit yhteensä 30 euroa.
Hevosen kilpailumaksu. Jos haluaa kilpailla hevosellaan myös muissa kuin kansainvälisissä kisoissa, tulee maksaa sen kilpailumaksu. Ratsastaja saa siis kv-luvallaan kilpailla myös 1-5-tason kilpailuissa, mutta hevosta kohden tarvitsee siitä varten maksaa 40 euroa.
Yhteensä kilpaileminen Suomessa sekä kansainvälisissä kilpailuissa yhdelle ratsastajalle yhdellä hevosella kustantaa siis reilut 800 euroa. Toki mikrosirutus on vain kertamaksu ja FEI-passikin on voimassa sen neljä vuotta, joten seuraava vuosi maksaa muutaman satasen vähemmän. Silti tähän projektiin kannattaa varata sekä aikaa että rahaa.