Kirjoittajalta johanna_soiluva

Kenttäratsastuskilpailuissa voittajaksi pääsee se, joka selviää kaikki kolme osakoetta pienimmällä yhteenlasketulla virhepistemäärällä. Mutta millä tasolla ratsastetaan missäkin luokassa? Ja mistä ne virhepisteet oikein muodostuvat?

Kouluosuus

CNC80 – Entisen harrasteluokan kouluosuus ratsastetaan tasolla Helppo C. Kouluradalla saa raviosuudet ratsastaa joko keventäen tai istuen alas harjoitusraviin. Kouluohjelmaksi voidaan valita esimerkiksi ”Harrasteluokan kouluohjelma”. Luokkaan valitaan usein lyhyen kouluradan ohjelma.

CNC90 – Myös entisen tutustumisluokan kouluosuus on tasoltaan Helppo C ja samoin kuin CNC80-luokassa, raviosuudet saa keventää. Kouluohjelmaksi valitaan kuitenkin usein hieman haastavampi kuin CNC80-luokassa ja myös tälle luokkatasolle on oma ohjelmansa ”Tutustumisluokan kouluohjelma”. Näitä kouluohjelmia on omansa lyhyelle ja pitkälle radalle.

CNC105 – Entisen helpon luokan kouluosuus on tasoltaan Helppo A. Luokkaan valitaan kuitenkin usein sellainen ohjelma, jossa ei ole välttämättä esimerkiksi pohkeenväistöjä tai vastalaukkaa on vain lyhyt pätkä. Käytettyjä vaihtoehtoja on esimerkiksi ”Helpon luokan kouluratsastusohjelma” tai ”Kenttäkilpailuohjelma n:o 6”.

1* – Yhden tähden luokissa kouluohjelmaksi valitaan usein joko ”Kenttäkilpailuohjelma 1* A” tai ”Kenttäkilpailuohjelma 1* B”. Nämä ovat tasoltaan Helppo A. Ne sisältävät sekä pohkeenväistöt että vastalaukat, mutta eivät taivutusväistöjä tai koottuja askellajeja.

2* – Vastaavasti kuin yhdessä tähdessä, kahden tähden luokissa on usein käytössä joko ”Kenttäkilpailuohjelma 2* A” tai ”Kenttäkilpailuohjelma 2* B”. Nämäkin ovat Helpon A:n tasoisia ohjelmia, mutta ne sisältävät avotaivutukset, sulkutaivutukset, kootut askellajit ja ohjelmasta riippuen takaosankäännökset.

3* – Myös kolmen tähden tasolla on ”Kenttäkilpailuohjelma 3* A” ja ”Kenttäkilpailuohjlema 3* B”. Nämä ovat tasoltaan Vaativa B eli niissä ratsastetaan myös laukanvaihdot.

Kouluohjelma arvostellaan pistein siten, että jokaisesta arvostelukohdasta saa 0-10 pistettä. Pisteet muutetaan prosenteiksi siten, että kouluradan tulos voi olla esimerkiksi 65%. Kenttäratsastuksessa tämä tulos muutetaan virhepisteiksi siten, että kouluprosentit vähennetään sadasta ja kerrotaan luvulla 1,5. Jos siis prosentteja on saanut kouluradasta 65, on virhepistelukema kouluradan jälkeen (100-65)*1,5=52,5 vp.

 

Rataesteosuus

	Esteiden korkeus	Hyppyjen määrä	Etenemisnopeus	Muuta
CNC80	80 cm	7-9	300 m/min	Radalla tyypillisesti yksi kaksoissarja
CNC90	90 cm	8-10	300 m/min	Radalla tyypillisesti yksi kaksoissarja
CNC105	105 cm	10-12	350 m/min	Radalla on tyypillisesti yksi kaksoissarja
1*	115 cm	10-13	350 m/min	Radalla on tyypillisesti yksi kaksoissarja ja yksi kolmoissarja
2*	120 cm	10-14	350 m/min	Radalla on tyypillisesti yksi kaksoissarja ja yksi kolmoissarja
3*	125 cm	11-15	375 m/min	Radalla on tyypillisesti yksi kaksoissarja ja yksi kolmoissarja

 

Rataesteosuudelta tyypillisimmät virheet ovat seuraavat:

• Puomin putoaminen – 4 vp
• 1. tottelemattomuus: yleisimmin kielto tai voltti – 4 vp
• 2. tottelemattomuus – hylkäys
• Enimmäisajan ylitys – 1vp jokaista alkavaa sekuntia kohden

 

Maastoesteosuus

	Esteiden enimmäiskorkeus	Haudan enimmäispituus	Alashypyn enimmäiskorkeus	Etenemisnopeus	Hyppyjen määrä	Radan pituus
CNC80	80 cm	120 cm	80 cm	400/450 m/min	10-12	1000-1500 m
CNC90	90 cm, risujen kanssa 100 cm	150 cm	120 cm	450 m/min	12-16	1200-1700 m
CNC105	100 cm, risujen kanssa 120 cm	240 cm	150 cm	490 m/min	17-21	1600-2500 m
1*	110 cm, risujen kanssa 130 cm	280 cm	160 cm	520 m/min	25-30	Lyhyessä kilpailussa 2600-3120 m
2*	115 cm, risujen kanssa 135 cm	320 cm	180 cm	550 m/min	27-32	Lyhyessä kilpailussa 3025-3575 m
3*	120 cm, risujen kanssa 140 cm	360 cm	200 cm	570 m/min	max. 36	Lyhyessä kilpailussa 3420-3990 m

 

Maastoesteosuudella useimmin virhepisteitä aiheuttavat:

• 1. kielto – 20 vp
• 2. kielto samalle esteelle – 40 vp
• 3. kielto radan aikana – hylkäys
• Ihanneajan ylitys – 0,4 vp jokaista alkavaa sekuntia kohden

Estetyypit ja niiden vaativuus

Pöytä, talo, aita ja tukki ovat melko kuvaavia nimiä monille estetyypeille. Kaikista nimistä ei kuitenkaan ole niin helppoa kuvitella, minkälainen este on. Onneksi kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

 

 

 

Ylöshyppy = hyppy alemmalta tasolta korkeammalle

 

 

Banketti = ylöshyppy, jota seuraa muutaman askeleen päässä sijaitseva alashyppy

 

 

 

Esteiden  vaikeustaso

Eri esteiden vaativuus riippuu esteen korkeuden lisäksi mm. niiden pituudesta ja leveydestä. Kapeilla esteillä tai esteillä, jotka hypätään vinossa linjassa suhteessa esteen etuseinään, on luonnollisesti suurempi riski ajautua esteen ohi hyppäämisen sijaan. Leveämmät esteet, joille lähestytään suorassa linjassa, ovat tässä suhteessa helpompia. Ne ovat kuitenkin usein rakennettu massiivisemmiksi.

Esteiden vaikeustasoa voidaan lisätä huomattavasti sijoittamalla niitä ala- tai ylämäkeen tai esimerkiksi yhdistelmään. Erityisesti vaativissa kenttäluokissa erilaiset estetyyppien yhdistelmät ovatkin tyypillisiä.

 

 

 

Eri estetyyppien vaativuus riippuu myös hevosesta ja ratsastajasta. Kapeat esteet ja vinot hyppylinjat vaativat hevoselta suoruutta, erilaiset peräkkäin olevat esteet laukan säädeltävyyttä ja massiivisemmat esteet hyvää hyppykykyä.

Jokaisessa urheilulajissa on oma termistönsä ja säännöt, joiden ymmärtäminen auttaa huomattavasti koko lajin ymmärtämistä. Jotta kenttäratsastusta olisi helpompi seurata ilman tarvetta lukea kaikkia ratsastuksen sääntöjä, olen aloittanut postaussarjan Kenttäratsastuksen lyhyt oppimäärä. Sen ensimmäisessä osassa kerron luokkatasoista ja niillä etenemisestä.

Luokkatasot

CNC vs. CCN vs. CIC vs. CCI

Lyhenteiden kirjaimet tulevat sanoista Cross Country (kenttäratsastus tai kenttäratsastuksen maasto-osuus) ja National (kansallinen) tai International (kansainvälinen). CNC- ja CCN-luokat ovat siis kansallisia luokkia, kun taas CIC- ja CCI-luokat ovat kansainvälisiä. CNC sekä CIC ovat lyhyen formaatin kilpailuja ja CCN sekä CCI pitkän formaatin. Näiden eroavaisuus on siis maasto-osuuden pituudessa ja tilanteesta riippuen osakokeiden järjestyksessä.

Kirjainten perään voidaan laittaa tähtiä yhdestä neljään kertomaan luokan vaativuustaso. Helpoin näistä ns. tähtiluokista on yhden tähden luokka (CNC1*/CCN1*/CIC1*/CCI1*) ja vaativimmat kilpailut järjestetään neljän tähden tasolla. Neljän tähden luokkia ei järjestetä lyhyessä formaatissa eikä kansallisella tasolla, joten kaikki neljän tähden luokat ovat CCI4*-luokkia.

Tähtiluokkia pienempien luokkien nimeäminen vaihtelee maittain, mutta Suomessa luokat ovat CNC60, CNC80, CNC90 ja CNC105. Näissä luokissa kirjainyhdistelmän perässä oleva luku kertoo luokkatason rataesteosuuden korkeuden senttimetreinä.

Britin kanssa olemme kilpailleet korkeimmillaan CIC2*-tasolla.

Mestaruusluokkien luokkatasot menevät tällä hetkellä seuraavasti:

• SM – CNC2*
• PM – CIC2*
• EM – CCI3*
• MM – modifioitu CCI3*: koulu- ja rataesteosuus ovat vaativampia, mutta maasto-osuus ratsastetaan kolmen tähden tasolla

Eteneminen luokasta toiseen

Ratsastus on siitä ihana laji, että suurin osa luokista on avoimia kaikille. Joitakin luokkia on rajattu tietyille ikäluokille (poniratsukot, juniorit, nuoret ratsastajat, seniorit, nuorten hevosten luokat), mutta muihin luokkiin saavat osallistua kaikki. Lähtöviivalla voivat olla siis tasavertaisina 64-vuotias mies ja 18-vuotias nainen. Oikea luokka valitaan ratsukon taitotason mukaan.

Jotta luokkatasolta voi nousta toiselle, tarvitsee alemmalta luokkatasolta olla hankittuna riittävät kvaalit. Esimerkiksi CNC1*-luokasta ei voi siirtyä suoraan CNC3*-luokkaan. Vastaavasti kansallisesta CNC2*-luokasta ei voi siirtyä suoraan kansainväliseen CIC2*-luokkaan ilman näyttöjä helpommista kansainvälisistä luokista, toisin sanottuna CIC1*-luokasta. Näin lajin turvallisuutta voidaan parantaa, kun alemmalta tasolta tulee olla riittävät näytöt, jotta saa siirtyä korkeammalle tasolle.

Mitä sinä haluaisit tietää kenttäratsastuksesta?

 

Lähdin Saksaan treenaamaan ja kilpailemaan Britin kanssa kesäkuun puolessavälissä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus kilpailla neljässä kansainvälisessä kilpailussa, mutta koska Britille tuli kaviopaise, jäivät ensimmäiset kilpailumme väliin. Pääsimme kuitenkin kilpailemaan kolmissa eri kansainvälisissä kilpailuissa ja tuloksiin olen hyvin tyytyväinen.

Ensimmäiset kv-kilpailumme olivat 14.-17.7. Ranskassa Jardyssa, joissa kilpailimme luokassa CIC1*. Kisapaikka oli aivan Pariisin kyljessä ja esimerkiksi Versailles’n linna oli kävelymatkan päässä. Hienoin kilpailupaikka, jossa olen ikinä ollut! Me matkustimme Ranskaan jo keskiviikkona, jotta hevoset saisivat palautua hetken melko pitkästä matkasta. Minun ja Britin suoritukset olivat kuitenkin vasta sunnuntaina ja maanantaina.

Sunnuntaina oli kouluosuus, joka meni kerrankin nappiin! Edellisen illan viimeistelytreeni Sannan ja Elmon kanssa oli tehnyt tehtävänsä ja saimme kouluradalta yli 68%. Maanantaina vuorossa olevissa rataeste- ja maastoesteosuuksissa emme kuitenkaan päässeet näyttämään aivan parasta osaamistamme. Vaikka Britti hyppäsi rataesteillä hyvin, pääsi se loppurataa kohden pitkäksi ja etupainoiseksi, jonka takia puomeja tuli ennätyspaljon. Radalta saimme 16 virhepistettä, mutta maastoon jatkoimme kuitenkin hyvällä mielellä.

Maasto-osuus oli maanantaina iltapäivällä ja rata oli selvästi teknisempi kuin Suomen kansalliset yhden tähden radat. Rata meni kuitenkin hyvin ja Britti hyppäsi todella hyvin ja varmasti. Yhdellä kapealla esteellä Britti ei kuitenkaan hypännyt aivan lippujen välistä, kuten radalla luulin, joten saimme tästä esteestä 50 virhepistettä. Vaikka virhepisteitä siis kertyikin suorituksistamme, olin loppujen lopuksi tyytyväinen. Kyseessä olivat kuitenkin ensimmäiset kansainväliset kilpailumme.

Seuraavat kilpailumme olivat Belgian Tongerenissa CIC1* 28.-30.7. Nämä olivatkin meille menestys ja saimme ensimmäisen kv-sijoituksemme sekä samalla kvaalituloksen kahden tähden kansainvälisiin luokkiin! Kouluosuudelta saimme melko tiukalla arvostelulla 53,9vp, jolla olimme sijoittuvien joukossa. Näissä kilpailuissa maasto-osuus oli ennen rataesteosuutta ja se ratsastettiin lauantaina. Maasto oli hyvin mäkistä ja hidasta, lähes kaikille ratsastajille tuli yliaikaa. Samoin myös meille, mutta selvitimme radan kuitenkin estevirheittä ja varman tuntuisesti. Sunnuntain rataesteosuudelle Britti oli palautunut hyvin ja ratsastimme radan ilman estevirheitä. Muutama aikavirhe esteradalta tuli, mutta ne eivät estäneet sijoittumistamme. Lopputuloksissa olimme siis sijalla 10/48.

Kauden viimeiset kenttäkilpailumme ratsastimme viimeisenä mahdollisena viikonloppuna ennen paluutani Suomeen ja opintojen pariin. Vuorossa oli siis Alankomaiden Helvoirt 25.-27.8. ja tällä kertaa meidän ensimmäinen CIC2*. Perjantain kouluosuus ei ollut tällä kertaa meidän juhlaamme, vaan Britin jäädessä pohkeen taakse saimme 60,6vp. Toki kahden tähden kouluohjelma on yhden tähden ohjelmaa vaikeampikin, mutta olin pettynyt suoritukseemme. Tulokset kuitenkin parantuvat harjoittelemalla, pystymme kyllä Britin kanssa paljon parempaankin.

Lauantaina oli vuorossa rataesteosuus, joka ratsastettiin 120cm tasolla. Radalta meille tuli kaksi tiputusta ja kaksi aikavirhettä, mutta hevosen tuntuessa hyvältä olin kuitenkin tyytyväinen tuohon kymmeneen virhepisteeseen. Pudotuksille oli selkeä ratsastuksellinen syy, joten kun vain ratsastan paremmin, ei puomejakaan tule. 🙂

Maasto-osuus oli selvästi vaikein, jota olemme koskaan hypänneet. Britti oli kuitenkin leijona ja hyppäsi kaikki esteet varmasti ja ongelmitta! Toki radalla oli joitakin kohtia, jotka eivät olleet niin sujuvia, mutta hevosta ei käy niistä lainkaan syyttäminen. Sen sijaan se hyppäsi loistavasti, vaikka en välttämättä onnistunut ratsastamaan oikeaa linjaa esteelle. Tämä on parasta ratsastuksessa: kun Britti kaipaa tukea, osaan sitä sille antaa ja jos minä kaipaan apua, Britti hoitaa!

Selvisimme siis vaikeimman maasto-osuutemme estevirheittä, vaikka monet ratsukot niitä saivat. Yliaikaa meille tuli puolen minuutin verran, mutta se ei haitannut lainkaan. Matkaa sijoituksille ja kärkeen jäi vielä, mutta kyllä me sinnekin noustaan.

Kokonaisuutena kesän kilpailut olivat siis menestys! Nostimme tasoamme ja kuuluimme joukkoon myös kansainvälisissä kilpailuissa. Pikkuhiljaa voimme nousta kärkeen asti! 😉

Nordic Baltic Championship, Hovdala, Ruotsi, 3-6.8.2017

Minun ja Britin kauden päätavoiteeksi päätettiin viime syksynä osallistuminen tämän vuoden Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin. Koko ajan on tiedetty, että kyseessä on haastava tavoite: edellisellä kaudella en ollut kilpaillut yhtäkään kansainvälistä luokkaa enkä yhtään kahden tähden luokkaa ja PM-kilpailut järjestetään kuitenkin kansainvälisellä kahden tähden tasolla. Urheilijana haluan kuitenkin asettaa tavoitteeni aina korkealle. Jos en saavuta niitä tänä vuonna, niin seuraavana vuonna voi aina yrittää uudestaan. Jos en tavoittele tähtiä taivaalta, en niitä koskaan saavuta.

Tällä hetkellä olemme paljon lähempänä tätä tavoitettamme kuin mitä olisin itsekään vielä keväällä uskonut. SM-voittomme näytti, että voimme pärjätä kahden tähden tasolla, vaikka parannettavaa paljon onkin. Tärkeintä oli kuitenkin, että sen tason maasto tuntui helpota. Jos kansallinen kahden tähden maasto olisi tuntunut vievän meidät äärirajoillemme, olisi kansainvälinen saman tason luokka todennäköisesti meille liikaa. Nyt ei kuitenkaan tätä tilannetta ollut.

Vielä emme ole kuitenkaan valmiita PM-kilpailuihin, eikä niihin pääseminen ole mitenkään varmaa. Ensinnäkin hevosten kanssa ja urheilussa muutenkin voi tapahtua mitä vaan. Pienikin loukkaantuminen väärään aikaan voi muuttaa kaikki suunnitelmat, oli loukkaantunut sitten ratsastaja tai hevonen. Meilläkin kaviopaise on kiristänyt aikataulua parilla viikolla. Onneksi paise tuli kuitenkin nyt, eikä esimerkiksi juuri ennen SM-kilpailuja.

Sen lisäksi, että minä ja Britti kaipaamme vielä treeniä, emme myöskään sääntöjen puolesta saa vielä osallistua kansainväliseen kahden tähden luokkaan. Koska kyseessä on ns. lyhyt kaksi tähteä eli CIC**, tarvitsemme yhden kansainvälisen yhden tähden kvaalituloksen saadaksemme osallistua kilpailuihin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kilpailemme ennen PM-kilpailuja vähintään yhden CIC*-luokan, jossa:

• kouluosuuden tulos on vähintään 55%
• rataesteiltä tulee enintään 16 virhepistettä
• maasto-osuus on estevirheetön

Sen lisäksi, että säännöt vaativat tämän matalammassa luokassa onnistumisen, onhan se toki myös erittäin järkevää. Mikäli helpommassa luokassa ei onnistu, ei korkeampaan kannatakaan yleensä mennä.

Britin kanssa kaikki kilpailemamme yhden ja kahden tähden luokat ovat täyttäneet nämä kvaalivaatimukset (paitsi se ensimmäinen, jossa tipuin verryttelyssä, enkä päässyt starttaamaan maastoon 😀 ), joten kansainvälisessäkään luokassa kvaalituloksen saavuttaminen ei pitäisi olla mitenkään mahdotonta. Täytyy silti muistaa, että pienikin virhe tai vaikka liukastuminen voivat lopulta johtaa esimerkiksi kieltoon maastoesteellä. Mikään ei siis ole koskaan varmaa ja meillä on todennäköisesti vain yksi kilpailu ennen PM-kilpailuita. Käytännössä siis yksi tilaisuus onnistua saamaan tarvittava kvaalitulos.

Jos kvaalituloksen onnistumme saamaan ja saamme edustuspaikan PM-kilpailuihin, on tavoitteemme saavutettu. Täytyy muistaa, että kyseisissä kilpailuissa menisimme ensimmäisen kansainvälisen kahden tähden luokkamme. Kv on kuitenkin aina aivan eri asia kuin kansalliset luokat – sekä konkreettisesti että henkisesti.

Vaikka haluan suunnitella kilpailukalenterini mahdollisimman pitkälle eteenpäin samoin kuin urheilu-uranikin pidemmällä tähtäimellä, haluan myös pitää kiinni mentaliteetista yksi este kerrallaan. Yksi päivä kerrallaan. Yksi treeni kerrallaan. Yksi kilpailu kerrallaan ja yksi osakoe kerrallaan. Haaveilu, unelmat ja tavoitteet ovat todella hyviä asioita, mutta ne eivät saa hämärtää nykytilanteen ajattelua. Vaikka tietäisin maastoon lähtiessäni, että puhtaalla radalla voitan SM-kultamitalin (kuten Finnderbyssä tiesin), minun kannattaa keskittyä vain käsillä olevaan tilanteeseen. Liian pitkälle tulevaisuuteen ajatellessa fokus nykyisyyteen hämärtyy.

Yksi päivä kerrallaan kohti PM-kilpailuja.

Reissu Saksaan alkoi reilu viikko sitten, kun minä saavuin torstai-illalla Warendorfiin Sanna Siltakorven ja Elmo Jankarin luo treenaamaan. Britti saapui perille muutamaa päivää myöhemmin.

Warendorf on minulle entuudestaan osittain tuttu kaupunki jo ennestään, sillä suoritin täällä seitsemän viikon harjoittelujaksoni vuonna 2013 opiskellessani Ypäjän Hevosopistolla. Tuolloin en kuitenkaan ollut harjoittelussa Elmolla ja Sannalla, vaan Sara Algotsson-Ostholtilla ja Frank Ostholtilla. Silloinen harjoittelutalli on kuitenkin Britin nykyisen tallin naapurissa, joten esimerkiksi reitti kauppaan, keskustaan ja tietenkin jäätelömyymälään olivat entuudestaan tuttuja. Nyt tutuksi on tullut myös reitti lähimmälle hevosklinikalle, mutta siitä enemmän myöhemmin.

Päiviini on kuulunut groomin hommia: hevosten kävelykoneeseen laittoa, tarhausta ja ruokintaa sekä kuntoon laittoa ratsastukseen. Olen myös päässyt sekä juoksuttamaan että ratsastamaan useampia hevosia. Tämä on ollut ja tulee olemaan minulle todella arvokasta kokemusta. Minähän olen ratsastanut viime aikoina lähes ainoastaan Britillä, jolloin taitoni osata ratsastaa erilaisia hevosia ei ole parhaimmillaan. Nyt sitä on päästy harjoittelemaan.

Britti tosiaan saapui Saksaan muutaman päivän minun jälkeeni, jolloin minun oli helppo olla ottamassa sitä vastaan. Valitettavasti Britti oli kuitenkin jossain vaiheessa ottanut osumaa jalkaansa, eikä ollut treenikunnossa saapuessaan. Koska olemme tulleet ulkomaille nimenomaan treenaamaan ja kisaamaan, päätimme kutsua mahdollisimman nopeasti paikalle eläinlääkärin, vaikka muuten tilanteen etenemistä olisikin voinut muutaman päivän seurailla. Loppujen lopuksi kävimmekin klinikalla kahdesti ja sieltä kolme eri eläinlääkäriä tutki Britin, jotta voitaisiin olla mahdollisimman varmoja diagnoosista ja parhaasta hoidosta. Perjantaina varmistui ongelman syyksi kaviopaise, joka myös avattiin samassa yhteydessä. Hyvä diagnoosi siis, koska paise paranee kokonaan ja todennäköisesti (sekä toivottavasti) myös nopeasti. Näillä näkyminen ensi viikon loppupuolelle mennään kuitenkin rauhassa ja sitten päästään treenaamaan tosissaan. Baborowkon kisat jäävät meiltä siis väliin, mutta seuraaviin kisoihin pitäisi kyllä päästä.

Muuten sekä Britille että minulle kuuluu hyvää. Hevonen on pirteä ja on koko ajan syönyt sekä juonut hyvin pitkästä kuljetuksesta huolimatta. Minä harjoittelen ratsastusta sekä ns. horse managementia koko ajan ja Britti lepäilee hetken ollakseen kohta taas elämänsä iskussa!

”Kokeillaan ja sit taas noustaan, jos kaadutaan.”

Ypäjällä Finnderbyn yhteydessä järjestettiin 9.-10.6. Mannerheimin kenttäratsastuskilpailu, jossa kilpailtiin luokkavoiton lisäksi senioreiden suomenmestaruusmitaleista. Luokkana toimi Vaativa A eli CNC**. Meidän debyyttimme kyseisellä tasolla.

Kilpailu alkoi perjantaina aamupäivällä kouluratsastuksella. Koulurata oli tehtäviltään haastavin, jota olemme Britin kanssa tehneet sisältäen avo- ja sulkutaivutukset, takaosankäännökset sekä kootut askellajit. Perusratsastusta kuitenkin edelleen. Verryttely oli Keskikentällä ja itse rata viereisessä Hiekkalaatikossa. Starttasin luokassa kolmantena, hieman puoli yhdentoista jälkeen.

Koulurata oli meiltä hyvinkin perinteistä suorittamista. Rata oli tasainen ja rikkeetön, mutta hevosen olisi pitänyt olla paremmin takaosallaan ja tuntuman tasaisempi. Kaikki kolme tuomaria olivat yhtä mieltä keskenään ja antoivat meille 60,550%. Koulun jälkeen olimme sijalla 8/9.

Kuitenkin ennen kuin meille selvisi kouluprosenttini tai sijoitukseni kyseisen osuuden jälkeen, pääsi Britti dopingtestiin. Käytännössä välittömästi kouluratamme ja kuolaintarkistuksen jälkeen meidät pyydettiin testaukseen ja jatkoimme suoraan matkaa eläinlääkärin luo. Virtsa- ja verinäytteet saatiin hevosesta nopeasti ja pääsimme viemään hevosen karsinaansa lepäämään.

Iltapäivällä järjestettiin kenttäkilpailuun osallistuville ratsastajille lyhyt briefing, jossa käytiin läpi käytännön asioita varsinkin lauantain maasto-osuutta ajatellen. Samalla oli hyvää aikaa seurata kilpailuja, syödä ja itsekin levätä ennen rataesteosuutta, joka ratsastettiin vasta kuuden aikoihin illalla.

Rataesteet hypättiin Derby-kentällä. Britti hyppää mielellään kyseisellä kentällä ja itse olen aina fiiliksissä päästessäni sinne.  Nytkin lähdin hyppäämään hyvillä mielin ja selkein suunnitelmin. Radankävelyssä puhuimme valmentajan kanssa, että ensimmäinen este on se vaikein: pysty, jonka takana on paljon mainoksia. Hevosen keskittyminen jää helposti esteen taustaan, eikä ensimmäiselle esteelle oli aina helpointa saada rytmiä kohdilleen. Muuten rata vaati toki keskittymistä, mutta siellä ei ollut mitään ihmeellisyyksiä.

Esteverryttelyssä Britti hyppäsi hyvin ja Derbylle lähdin luottavaisin mielin, vaikka tiesin että saamme helposti muutaman puomin matkaan. Rata menikin todella hyvin, vaikka juurikin siltä ensimmäiseltä esteeltä saimme pudotuksen. Muuten rata tuntui hyvältä ja Britti jatkoi skarppia hyppäämistään. Saimme siis radalta neljä virhepistettä ja kokonaissaldomme oli tässä vaiheessa 63,2 virhepistettä. Koska esteradalta ei tullut yhtäkään puhdasta suoritusta, nousimme sijalle 4/9. Lisäksi tässä vaiheessa Eirin Losvik oli kahdella hevosellaan sijoilla 1. ja 3. Koska mestaruuteen voi osallistua vain yhdellä hevosella, olin rataesteiden jälkeen kiinni SM-pronssissa. Fiilis oli todella hyvä, mutta tiesin, että maastossa voi tapahtua vielä mitä vain kenelle vain.

Oikeastaan esteidenkään jälkeistä sijoitusta en ihan heti kuullut, koska tällä kertaan pääsin minä dopingtestiin. Sainpahan uuden kokemuksen ja ilmaista Fantaa. 🙂

Illalla lähdimme kävelemään maastorataa Piken ja Eirinin kanssa. Olimme Eirinin kanssa molemmat kävelleet radan kerran päivän aikana ja nyt kävimme Piken kanssa yhdessä läpi, miten millekin esteelle lähestymme ja kuinka monta askelta olisi mihinkin väliin tarkoitus saada. Suunnitelma oli edetä este kerrallaan, liikaa ei saisi lähteä asioiden edelle tai fokus häviäisi hyvin nopeasti.

Lauantaina aamupala vähän tökki, vaikka minulta ei käytännössä ikinä lähde ruokahalu jännittämisen takia. Kyse oli kuitenkin positiivisesta jännittämisestä enkä malttanut odottaa maastoon pääsyä. Edessä oli toki vaikein rata, jota olemme Britin kanssa kumpikaan hypänneet, mutta samalla se oli todella kutsuva rata!

Maastoradalle pääsimme lauantaina hieman puolenpäivän jälkeen. Lähdin maastoon kolmantena lähtijänä, ensimmäisenä lähti Eirin ja toisena Tuija Rosenqvist. Molemmat olivat edelläni luokassa ja selkeitä ennakkosuosikkeja kulta- ja hopeamitaleille. Verryttelyssä Britti tuntui edelleen todella hyvältä ja innostukseni vain kasvoi. Ehkä noin minuutti ennen lähtöäni tuli kuulutus, että Tuija on tippunut radalle ja vielä puoli minuuttia ennen lähtömerkkiä kuulin myös Eirin tulleen hylätyksi. Juuri ennen starttia tiesin siis, että ennakkosuosikit eivät tule mitaleita viemään, mutta pysyin suunnitelmassani ja ajattelin este kerrallaan.

3-2-1-ratsasta! Aloitan aina maastoratani sanomalla itselleni ja Britille jotain kannustavaa. Sillä saan varmistettua, että vireeni on oikea ja keskittyminen kohdallaan. Ensimmäiset kaksi estettä olivat meille tuttuja pöytiä, joilla oli mukava aloittaa rata. Kolmas este oli hieman isompi pöytä ja siltä jatkui matka sujuvasti tukille, jonka alla oli pieni hauta. Ongelmitta pääsimme viidennelle esteelle, tynnyreille, joilta oli viisi askelta ylöshypylle Derby-kentälle.

Derby-kentällä hyppäsimme Ypäjävallin päällä olevan tukin, josta jatkoimme viidellä askeleella kapealle Mannerheim-esteelle. Derby-kentällä hyppäsimme vielä kulman, kunnes jatkoimme ensimmäiselle vesiesteelle.

Seuraava yhdistelmä, hyppy veneen yli veteen – ylöshyppy vedestä – kapeahko tukki, oli aiheuttanut meille treenissä hieman haasteita ja niin se teki nyt kisaradallakin. Olin osannut odottaa, että Britti kaipaa hieman tukea hypyssä veteen ja osasin sitä sille antaa. Veneen ja ylöshypyn väliin olin suunnitellut viisi lyhyttä askelta, mutta Britti lähti hyppyyn neljännen askeleen jälkeen. Itse hukkasin tässä hypyssä tasapainoani ja samalla jalustimen, mutta Britti tiesi oikean suunnan ja hyppäsi tukin virheittä. Rehellinen hevonen <3 . Estevirheitä ei tältäkään yhdistelmältä siis tullut, vaikka tyylipisteitä emme ehkä ansaitsekaan.

Muuten radassamme ei oikeastaan ollutkaan mitään ongelmia. Jalustin poimittiin vauhdissa jalkaan ja jatkoimme seuraaville pöydille, irlantilaiselle banketille sekä avoimelle okserille. Näitä seurasi kahden kapean esteen sarja, jonka välin olin suunnitellut ottavani hieman oikaisten neljällä askeleella. Vaikka tasapainotus ennen sarjaa jäikin vähän vajaaksi, onnistui itse väli suunnitellusti ja esteiden ylitys oli helppoa.

Risu ja kaksi pöytää olivat mukavia ”väliesteitä” ennen seuraavaa vaikeampaa tehtävää. Iso junavaunu, jolta yksi askel sunken roadille. Alhaalla kaksi askelta ja ylöshypyn jälkeen kolme askelta kapealle nuolenkärjelle. Tämäkin tehtävä onnistui juuri siten kuin pitikin.

Kivimuuri toi taas mukavasti rytmiä takaisin, jonka jälkeen oli vuorossa ns. iso vesi. Kolmeosaisen sarjaesteen A-osa oli alashyppy veteen, B vedessä oleva puolikaari ja C vastarannalla oleva kapea nuolenkärki. Onnistuneen suorituksen jälkeen jatkoimme matkaamme kahdelle viimeiselle pöydälle. Viimeinen pöytä oli upea Suomen lipuksi maalattu este, joka sijaitsi Derby-kentällä. Maalilinjaa ylittäessä tuli hurrattua estevirheetöntä maastoa melko kovaäänisestikin, olimme suorittaneet ensimmäisen kahden tähden maastoratamme onnistuneesti!

 
Maastorata kypäräkameravideona.

Loppujen lopuksi maastoradalta saimme 8,4 virhepisteen arvosta aikavirheitä, jolloin lopputuloksemme oli 71,6 vp. Tällä kertaa tämä tulos riitti koko kilpailun voittoon ja SM-kultaan!  Tästä jos jostakin on hyvä jatkaa kohti Saksaa ja kansainvälisiä kilpailuja.

Kun luentoni loppuivat Helsingissä toukokuun puolessa välissä, oli aika suunnata hevosen kanssa Ypäjälle. Kolme viikkoa aikaa tehotreenata senioreiden kenttäratsastuksen SM-kilpailuja varten.

Näistä kolmesta viikosta on nyt kaksi takana ja kilpailut siintävät jo lähitulevaisuudessa. Kyseessähän ovat ensimmäiset mestaruuskilpailuni ja samalla ensimmäinen kahden tähden luokka. Luokkanostosta johtuen tavoitteemme on siis tehdä siisti ja ehjä suoritus, joka opettaa sekä minua että hevosta korkeampiin luokkiin. Mitalin kiilto silmissä emme siis lähde starttiviivalle, vaikka parhaamme totta kai teemme. Pokaaleista ja mitaleista voi toki aina unelmoida.

Valmentautumista on tapahtunut niin kouluaitojen sisäpuolella kuin myös hypäten sekä rata- että maastoesteitä. Tasaisia suorituksia me jo osaamme tehdä, mutta vielä saisi tuoda enemmän wow-efektiä esiin. Tasainen on hyvä, mutta ei riittävä.

Maastoestevalmennuksessa teimme useita kahden tähden tehtäviä. Emme ole näitä vielä juurikan harjoitellut, mutta suhteellisen ongelmattomasti onnistui kaikki. Suurin haaste meille on ylöshyppy vedestä, jos siltä pitää jatkaa nopeasti seuraavalle esteelle. Kyllä me siitäkin selviämme, mutta se ei ole aina yhtä sujuvaa kuin muu tekeminen.

Kaikki muut tekemämme tehtävät onnistuivatkin hyvin, vaikka teimmekin vaikeampaa kuin mitä olemme ennen tehneet. Britti on niin ihanan suoraviivainen ja rehellinen hevonen, ja se tulee kaikista parhaiten esiin juurikin maastoesteillä.

Tämän viimeisen viikon suunnitelmissa on valmentautumista sekä koulussa että rataesteillä. Tämän lisäksi käymme maastossa ja tietenkin vuorossa on myös hevosen sekä varusteiden puhdistus edustuskuntoon. Perjantaina ja lauantaina sitten kisataan Finnderbyssä!

Tämä vuosi oli kolmas, jolloin suuntasimme Britin kanssa Ypäjän hallikenttäkilpailuihin, jotka järjestetään siis tasolla 105cm (entinen helppo luokka). Ensimmäisenä vuonna voitimme itsemme maastoradalla (tai minä voitin itseni: kyseisten kilpailujen maastoesteverryttely oli ensimmäinen kerta kun hyppäsin maastoesteitä murrettuani solisluun juurikin maastoesteillä) ja toisena vuonna saimme ennätyspisteet kouluradalta, mutta sijoitukset olivat kuitenkin näissä kisoissa vielä meiltä karanneet.

Tällä kertaa koulukoe meni hyvin perinteisellä tavalla. Ratamme oli hyvin tasainen ja perussiisti, mutta mitään ihmeellistä ei radalla tapahtunut. Ei negatiivisessa eikä myöskään positiivisessa mielessä. Prosenteiksi saimme 61,800 %. Rataesteillä ratsastin itse hieman hätäisesti, mutta lopputulokseksi pääsimme kuitenkin maaliin virheittä. Maasto meni juuri niin helposti kuin sen pitikin mennä ja myös sieltä saimme virheettömän tuloksen. Kouluvirhepisteillämme 57,3 saimme tällä kertaa ruusukkeen mukaan, kun sijoituimme kahdeksannelle sijalle.

Seuraavat kenttäkilpailumme piti olla vapunaattona Ypäjällä Hämeen ratsastajien järjestämissä kenttäkilpailuissa. Kilpailuja edeltävänä päivänä satoi kuitenkin yllättäen maahan kymmenisen sentti lunta, joten kilpailut luonnollisesti peruttiin. Järjestävä seura tarjosi kuitenkin mahdollisuuden rataharjoitukseen hallissa rataesteillä, josta suuret kiitokset!

Kauden toiset kenttäkilpailut olivatkin siis vasta toukokuun puolessa välissä, jälleen Ypäjällä. Tällä kertaa järjestävänä seurana oli Skara ja osallistuimme Britin kanssa CNC*-luokkaan eli ns. yhteen tähteen tai vaativaan b:hen. Koulurata oli hyvin samanlainen kuin hallikenttäkilpailuissa ja saimmekin tulokseksi hieman päälle 62 prosenttia.

Esterata oli haastava, mutta reilu. Minulla oli radalla useampi kohta, jossa olin ajatellut, että hevonen tulee saada erityisen hyvin takajaloille. Yksi tällainen kohta oli esimerkiksi trippeliltä kaareva linja pysty-okseri-sarjalle, josta tiesin pystyn tippuvan hyvin helposti. Vaikka ajatus olikin hyvä, ei toteutus onnistunut vaan takajaloille ratsastamisen sijaan ratsastin Britin kädellä hyvin lähelle pystyjä. Tein tämän saman kolmelle pystylle, joista kaikista sitten saimmekin puomin mukaan. Esteosuuden 12 virhepistettä piti huolta, että emme tässä kilpailussa taistellut enää sijoituksista. Maastoon pääsikin lähtemään siis paineettomasti ja vain hakien hyvää ja tasaista suoritusta. Tässä onnistuimme hyvin ja saavuimme maaliin ilman estevirheitä. Lopullinen sijoituksemme oli 6/11.

Talven viimeinen maajoukkuevalmennus alkoi 10.3. perjantai-illalla lääkärin pitämällä luennolla, jolla käsiteltiin siis ihan meidän ihmisten terveyttä. Liian usein unohdamme, että hevonen ei ole ratsukon ainut urheilija. Ratsastajien on tärkeää pitää huolta myös omasta terveydestään, jotta tekeminen on hevoselle mahdollisimman miellyttävää ja ratsastuksellisesti mielekästä.

Lauantainaamu alkoi uusilla kuntotestauksilla, tällä kertaa mitattiin liikkuvuutta. Etukäteen odotin näitä mittauksia kauhunsekaisin tuntein, koska tiedän notkeuden ja liikkuvuuden olevan minulle selkeä heikkous. Ennakko-odotuksiini nähden sainkin yllättävän hyvät tulokset, joihin olin kyllä tyytyväinen! Liikkuvuudessa suurin ongelma minulle on jäykät nilkat, jotka estävät esimerkiksi kunnolliseen kyykkyyn pääsyn kantapäät maassa. Onneksi tätä ominaisuutta voi kuitenkin harjoitella, vaikka muutoksen aikaansaamisessa kestääkin.

Lounaan jälkeen jatkoimme luennolle, jolla käsittelimme hevosten antidopingia. Aihe oli minulle jo eläinlääkiksen opinnoista entisestään tuttu, mutta luennolla sai silti hyvää muistutusta tärkeistä aiheista.

Omat ratsastustuntini olivat lauantaina illalla viimeisten joukossa ja sunnuntaina aamupäivällä ensimmäisten joukossa. Vuorossa olivat innolla odotetut maastoestevalmennukset Haimi-hallissa! Britti oli alusta asti todella skarppina, vaikkakin maastoesteille laukkaaminen on aina vähän erilaista maneesissa kuin ulkona. Vaikka lauantainakin teimme joitakin lyhyitä ratoja, varsinainen radan hyppääminen jätettiin sunnuntaille.

Sunnuntaina pääsimmekin harjoittelemaan esimerkiksi vaikeinta koskaan tekemäämme tehtävää: iso puolikaari – kaareva linja kapealle – kaareva linja toisella kapealle. Ensimmäisellä kerralla en ollut toisen esteen kohdalla riittävän skarppina, jolloin myöhempään väliin tuli ylimääräinen laukka-askel ja reitti jäi vähän kulmikkaaksi. Seuraavalla kerralla tehtävä onnistui kuitenkin todella hyvin.

Leirin lopuksi oli vuorossa vielä mediaharjoitus, jossa kävimme läpi hieman miten mediaan tulisi suhtautua, miten haastatteluissa kannattaa toimia sekä miten pystyy antamaan itsestään todenmukaisen ja hyvän kuvan. Toivottavasti näitä taitoja tulen tulevaisuudessa tarvitsemaan.